Liedon SmugglerRok järjestetään tulevana kesänä jo kymmenennen kerran. Vuonna 2015 ensimmäistä kertaa juhlittu festivaali on vuosien varrella vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Varsinais-Suomen perinteisistä tapahtumista ja on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Tänä vuonna festivaalipäivät ovat perjantai ja lauantai 2.-3.8.2024.
SmugglerRok tullaan jälleen kerran toteuttamaan Laurin kentällä, aivan Liedon keskustan ytimessä. Alue on osoittautunut erityisen hyvin toimivaksi paikaksi festivaalitapahtuman järjestämiseen, minne yleisön on helppo saapua läheltä ja kauempaakin.
Tapahtuman järjestämisestä vastaavan United Festivals Oy:n Henri Kulmala odottaa jo tulevan kesän tapahtumaa.
- "Viime kesän SmugglerRok osoitti parhaat puolensa ja ennätysyleisö viihtyi hienosti kaksi päivää festareilla. Liedon SmugglerRokissa on ainutlaatuinen oma tunnelmansa, kun tapahtuma poikkeaa omalla tavallaan muista Varsinais-Suomen kesäfestivaaleista. Artistit ja musiikki on hieman rockimpaa kuin muualla ja festivaalialueena Laurin kenttä on sopivan rouhea alue tällaiselle tapahtumalle", kertoo Kulmala.
TAPAHTUMASSA NÄHDÄÄN HUIPPUESIINTYJIÄ
SmugglerRokissa nähdään tulevana kesänä monipuolinen artistikattaus. Perjantaina 2. elokuuta estradille nousevat Juha Tapio, Maija Vilkkumaa, Arttu Wiskari, Anssi Kela ja Roope Salminen & Koirat. Lauantaina 3.8. vuoronsa saavat Uniklubi, Battle Beast, Erja Lyytinen, Jannika B ja Michael Monroe.
- "Tulevana kesänä juhlitaan SmugglerRokin kymmenvuotista taivalta ja sen kunniaksi meillä on upea artistikattaus juhlia varten. Tulemme lisäämään ja monipuolistamaan alueen ruokatarjontaa ja lisäksi festivaalialueen kakkoslavalla soitetaan musiikkia päälavan roudaustaukojen ajan. Olemme myös iloisia siitä, että saimme VIP-ruokailusta vastaavaksi tahoksi paikallisen Mon's Kitchenin, joka tarjoaa hienot puitteet ryhmille ja yrityksille kesäpäivien järjestämistä varten", jatkaa Henri Kulmala.
PÄÄSYLIPPUJEN MYYNTI ON ALKANUT - KAMPANJAHINTAISET KAHDEN PÄIVÄN LIPUT MYYNNISSÄ 11.2. ASTI
SmugglerRokin pääsylippujen myynti on alkanut. Päivälippujen ja kahden päivän lippujen lisäksi tarjolla on VIP-lippu yhdelle tai kahdelle päivälle ja lisäksi herkullisen illallisen sisältävä Smuggler VIP -lippu. Kahden päivän festivaaliliput ovat myynnissä 89 euron kampanjahintaan (norm. 119 €) sunnuntaihin 11.2. asti. Kampanjahintaisia lippuja on myynnissä vain rajoitettu erä. Pääsyliput myy Ticketmaster, www.ticketmaster.fi.